Saaristopäällikkökurssi 3

Abrego Purjehduskoulu

Saaristopäällikkökurssi 3

245 245 katsoi tätä

Saaristopäällikkökurssi on jatkokoulutusta purjehtijakurssin käyneille tai muuten vastaavat taidot hankkineille purjehtijoille ja valmentaa mm. Saaristopäällikkötutkintoon.

Kurssin kesto on neljä päivää, mikä jakautuu teoriaosuuteen sekä käytännön purjehduksiin neljänä päivänä.

Tavoitteena on valmiudet toimia veneen päällikkönä suotuisissa oloissa päiväsaikaan. Kurssi painottuu veneen päällikkyyteen liittyvään osaamiseen; harjoitellaan monipuolisesti erilaisia rantautumisia ja lähtöjä, turvallista navigointia perinteisillä menetilmillä tutuilla sekä uusilla vesillä, tutustutaan elektronisiin navigoinnin apuvälineisiin sekä perehdytään reittisuunnitteluun. Kurssiohjelmaa voidaan myös räätälöidä siten, että se tukee yksilöllisemmin jo alkanutta purjehdusharrastusta.

Saaristopäällikkökurssi valmentaa tarvittavaan veneilytaitoon Kansainvälistä huviveneen kuljettajan pätevyyskirjaa varten.

Kurssit ovat Liikenteen turvallisuusviraston, Trafi:n (nyk. Traficom) auditoiman Purjehduksenopettajat PORY ry:n koulutusjärjestelmän mukaisia.

Kurssin käytännön purjehdukset järjestetään Helsingissä, Lauttasaaressa HSK:lla. Teoriaosuus järjestetään Abregon luokkatiloissa Espoossa.

Kurssimaksu: 490€

Kurssimaksuun sisältyy opetuksen lisäksi oppimateriaali ja vakuutukset käytännönosuuksien ajaksi.

ILMOITTAUDU TÄSTÄ

www.abrego.fi

Lisätietoja

Tutkinto-Koulutus: - koulutus

Koulutuspaikan tyyppi - koulun_vene

 

Päivä ja aika

16.06.2022 klo 17:30 to
19.06.2022 klo 17:30
 

Koulutuksen tyyppi

 

Aihealue

Jaa somessa kavereille