TULE MUKAAN RAKENTAMAAN SUOMEN PARAS VENEILYKOULUTUSSIVUSTO

Veneily- tai purjehduskoulu

Paranna kurssilaisten kokemusta mahdollistamalla heille sellaisten asioiden opiskelu itsenäisesti johon ei tarvita venettä. Verkkokurssit toimivat etukäteen kurssilaisten valmistautumisessa tai kertauksena ja myös esimerkiksi teoriaosuuksien poissaolon paikkaaminen verkkokurssina. Näin voit veneellä tapahtuvassa opetuksessa keskittyä paremmin oleelliseen.

Yhdistys, järjestö, luokkaliitto...

Madalla kynnystä uusille jäsenille astua juuri sinun harrastuksen, luokan yms pariin. Esimerkkinä, saat nopeasti uuden luokkaan tulleen vauhdin ylös, kun jaat luokan trimmiohjeet verkkokurssin muodossa.

Vene- tai pursiseura

Verkkokurssien avulla voit helpottaa seurasi aktiivien työtaakkaa. Automatisoi seurasi uusien henkilöiden perehdyttämistä ja pidä kirjaa kuka on suorittanut minkäkin perehdytyksen. Esimerkkinä: Mastonosturin avaimen saa kun on hyväksytysti suorittanut perehdytyksen verkkokurssina.

Yksityishenkilö

Aina ei tarvita virallisia pätevyyksiä ja suurta osaa veneilyn osaamisesta ei ole mukana erilaisissa koulutusjärjestelmissä. Jaa osaamistasi tai hanki lisätuloja tuomalla osaamisesi verkkokurssin muotoon. Se on helpompaa kuin luuletkaan. Esimerkiksi erilaisista veneen huoltamisesta, elektroniikasta yms veneen omistamiseen liittyvästä tarjonnasta on huutava pula.

HINNASTO 2022

Myy verkkokursseja

Ansaitse osaamillasesi
75%
  • Oma materiaali tuottamaan
  • 75% Tuotosta Sinulle
  • Hinta: 25% tuotosta

Markkinoi

Hanki lisää asiakkaita
0€
  • Ilmoita koulutuksia
  • Lisää verkkokursseja
  • Vuosimaksu 2022 0€

PRivaattikurssit

Seuran tai koulun omille jäsenille
0€
  • Verkkokurssit vain omille jäsenille
  • Automatisoi omaa toimintaa
  • Vuosimaksu 2022 0€

1. Rekisteröidy kouluttajaksi

Rekisteröityminen ei maksa mitään!

Ylläpito käsittelee hakemuksesi ja ilmoittaa sinulle sähköpostilla kun hakemus on hyväksytty. Katsotaan sen jälkeen yhdessä miten Qippo parhaiten auttaa juuri sinua.

Jos sinulla on kysyttävää, voit olla meihin yhteydessä. Kerromme mielellämme lisää: info@qippo.fi